× Etusivu Tuntikuvaus Nimenhuuto Liikunta Kilpailut Leikit Ulkoleikit Tanssi Temppurata Välineet *Leikkivarjo *Pallo 0-3 vuotiaat Venyttelyt Rentoutus Loruja Musiikki Muuta Vinkit Hymynaamat Kauppa
fb

LASTEN LIIKUNTA

0-3 VUOTIAAT + AIKUISET

(Viimeisimmät lisäykset sinisellä.)

Riippuen siitä kuinka pieni lapsi tai vauva on, osaako kävellä, pitääkö kiinni sinusta tai kuinka vilkas tai osallistuva juuri sinä päivänä on, tunti voi olla joko lapsen ehdoilla mentävää tai sitten aikuiselle lihaskuntotunti niin että vauva / taaperoikäinen toimii välineenä. Välineenä vauvaa käytettäessä vauvan pitää pystyä itse jo kannattelemaan päätään. Jos vauva väsähtääkin tunnin aikana ennen aikuista, voi vauvan tilalla hyvin käyttää (aikuisen kunnosta riippuen) kevyempää tai painavampaa palloa, käsipainoa tai kahvakuulaa.

Lapset kehittyvät eri tahtiin joten voit soveltaa yksinkertaisimpien välineiden käyttöä sekä leikkejä muistaen että useimmiten pelkästään välineen tarkastelu ja sen koskettaminen riittää pienelle lapselle oikein hyvin. Aikuinen voi esitellä lapselle erilaisia muotoja ja välineitä sekä eri tuntuisia pintoja, liikutella esineitä lapsen edessä, antaa lapsen kokeilla, koskettaa ja tarttua kiinni. Lapsen taidoista riippuen tunnilla voi olla juoksemista aikuisen mukana, pallojen kuljetusta, tasajalkahyppyjä, konttausta, karhukävelyä, eri kehon osien etsimistä (pää, napa, polvet, varpaat, peppu), kiipeilyä matalalle, ohuiden patjojen alla tai päällä oloa sekä leikkejä aikuisen kanssa.

Katso myös liikuntasivulta vinkkejä perheliikuntaan.

Lapsille
Juokseminen:
Ympärijuoksua tai juoksua värien ja muotojen välillä. Esillä voi myös olla yksinkertaisia kuvia mitkä esittävät helposti tunnistettavia eläimiä tai esineitä esim. lentokone, auto, koira, hevonen, kissa, pallo. (Maa, meri, laiva -leikki.)

Lapsi itse:
Kieriminen, hyppiminen, eri kehon osien löytäminen ja kurottelu: pää, sormet, napa, polvet, varpaat, peppu.

Pallot:
Koskeminen, työntäminen, kiinniotto, kerääminen, heittäminen, istuminen päälle, napa pallon päälle, potkiminen, pallo pään päälle tai pää pallon päälle.

Patjat:
Piilonen patjan alla tai takana, päällä kieriminen, tunneli.

Steppilauta:
Kiipeilypaikka, tunnellin muodostaminen patjan avulla.

kukat
Aikuisille
SEISTEN:

Jalan nostot polvi koukussa: (jalat)
Lapsi polven päälle, polven nostot. Nosta ylös ja siitä nytkytät ylemmäs tai nosta, laske jalka välillä alas, lapsi jää ylös käsiin.

Jalan nostot suorana: (jalat)
Lapsi pitää jalastasi kiinni, jalan nosto eteen, taakse, suoraan sivulle, ristiin edestä tai takaa sivulle.

Jalan suoristus: (jalat)
Lapsi pitää kiinni jalastasi (nilkan ympärillä), nosta polvi ylös, suorista jalka eteen, tasapainoilu pitäen hetken ylhäällä, koukistus, jalka alas. Sama sivulle: polvi koukkuun, avaus sivulle (lonkka-avaus), suorista jalka sivulle, tapainoilu, pito, koukistus ja alas.

Kyykyt: (jalat)
Lapsi lisäpainona sylissä, reppuselässä, kainalossa, käsissä, niskan takana...

Hauiskääntö: (kädet)
Lapsi käsivarsille (syliin), kädet suoraksi alas, koukistus ylös, lapsi rintakehää vasten. Jos lapsi osaa pitää myös itse kiinni, yhden käden nostot joko koukkuun oma nyrkki olkapään kohdalle, tai nosto ylös asti, käsi suoraksi.

Kierrot: (selkä, vatsa, rintakehä)
Lapsi edessä käsien varassa, ylävartalokierrot puolelta toiselle, kantapäät pysyy lattiassa. (Raskaampi suorin käsin, kevyempi kyynärpäät lähellä vartaloa.

Nostoheijaus: (jalat, selkä, vatsa, kädet)
Lapsi käsiin, kainaloiden alta ote, haara-asento. Ota vauhtia alhaalta, lapsi jalkojen väliin ja taa, nosta eteen ja ylös asti niin korkealle kuin saat, heijaus takaisin alas.

Painonvaihdot, kaaret: (kyljet, selkä, vatsa, jalat)
Lapsi käsiin, vaihda painoa jalalta toiselle haara-asennossa, vie lasta kaaressa sivulta sivulle joko yläkaari tai alakaari (sivuilla ylös, keskellä alas tai sivuilla alas, keskellä ylös)

Ylävartalokallistus eteen: (selkä)
Suorat polvet, taitto lantion / lonkan kohdalta eteen, suora selkä, lapsi roikkuu suorilla käsillä edessä alhaalla tai laita lapsi niskan taakse istumaan.

Ylävartalokallistus sivulle: (kyljet)
Lantiolevyinen haara-asento, ylävartalokallistus sivulle, alavartalo lantosta alaspäin pysyy paikallaan, lapsi toisessa kädessä, tai niskan takana istumassa.

kukka
SELINMAKUU:

Jalan nostot: (jalat, vatsa) Lapsi pitää kiinni jalasta, nostot eteen, ylös tai yläviistoon. Huomaa liikkeen vaikutus hieman eri kohtaan jalassa jos pidät jalkaa aukikierrossa, nostat koukussa tai koukun kautta. Voit joko maata kokonaan alhaalla tai olla kyynärnäjassa. Lapsi voi myös pitää kiinni molemmista jalostasi jolloin liike keventyy.

Keinu: (jalat, vatsa)
Lapsi säärien päällä, keinuminen eteen, taa hieman, tai sitten enemmän niin että pääset ylös asti istumaan ja siitä taas keinahdus taakse.

Kierrot: (vatsa, kädet)
Koukkuselinmakuu, lapsi käsissä tai säärien päällä, kierrä lasta puolelta toiselle.

Ristiselän nosto: (vatsa) Lapsi säärien päällä, jalat koukussa, nosta ristiselkä irti lattiasta ja hidas lasku alas. Raskaamman saat jos nostat myös yläselän irti samalla.

Tasapainoilu: (vatsa, jalat)
Pepputasapainoilu lapsi jalkojen päällä.

Vatsalihasrutistus: (vatsa)
Koukkuselinmakuu tai jalat koukussa vatsan päällä, lapsi käsissä, lapaluiden (ylävartalon) nosto lattiasta ylös vieden lapsi polvien päälle tai nostot vinosti vuorotellen toisen polven ohi sivulle. Lapsi voi myös vain istua vatsasi päällä ja käyt rutistaessa kurkkaamassa lastasi.

KYLKIMAKUU, KYLKIKYYNÄRNOJA:

Jalan nostot: (jalat)
Lapsi jalan päällä painona.

Lantion nostot: (kylki, vatsa, selkä)
Lapsi lantion päällä painona tai sitten kevyempi: jalkojen päällä.

Ylävartalon nostot: (vatsa, kylki)
Jalat koukussa limittäin, lapsi jalkojen päällä, kurotus lasta kohti.

kukka
PÄINMAKUU:

Punnerrukset: (kädet)
Lapsi kasvojen alla tai edessä. Tai lisäpainona selän päällä jos osaa pitää itse kiinni.

Selkälihakset: (selkä, jalat)
Lapsi kasvojen edessä, raajojen nostoja ylös, kurkkaus lasta kohti.

Pakaralihakset: (jalat, selkä)
Jalan nostot polvi koukussa ylös. Lapsi joko kasvojen edessä tai lisäpainona pitää nostettavasta jalasta kiinni.

Vain mielikuvitus on rajana kaikenlaisille muille lihaskuntoliikkeille missä lapsi voi olla vieressä katsomassa, voit lisätä liikkeeseen kurkkauksen lasta kohti, tai käyttää omien voimiesi mukaan lasta painona käsissä, jaloissa tai vartalosi päällä.


Etusivu * Tuntikuvaus * Nimenhuuto * Liikunta * Kilpailut * Leikit * Ulkoleikit * Tanssi * Temppurata * Välineet * Leikkivarjo * Pallo * 0-3 vuotiaat * Venyttelyt * Rentoutus * Loruja * Musiikki * Muuta * Vinkit * Lisää tekemistä * Hymynaamat * T-paitakauppa * Facebook